Antti Ropponen, Oulu
Tarinaa vaappusarjasta:
Tämän sarjan synnytin kolme-neljä vuotta sitten, kun mietiskelin perhojen, vaappujen ja lusikoiden luonnetta ja miksi kukin väline pyytää kalaa. En ehtinyt vastaamaan omaan kysymykseen, kun riensin jo tekemään vaappusarjaa, mikä perustuu perhoissa käytettyyn värimaailmaan.

 

Monelta taholta on kuulunut huhuja, että jotkut perhoyksilöt pyytävät vielä, vaikka siipeä ei ole jäljellä. Tästä raapaisin johtopäätöksen, että perhomaailmassa käytetty rungon väritys pitäisi riittää myös vaapuissa. Tämä sillä ehdolla, että värillä on kalan ottihalukkuuteen merkitystä (ja että kala ei pysty analysoimaan onko kyseessä perho vai vaappu ;-) )
Lisäksi krooninen laiskuus ja KISS-periaate (Keep It Simple, Stupid) pakotti minut yksinkertaistamaan värien käytön. Vain kahden-kolmen värin vaaput on helppo maalata ja mikä tärkeintä, värit on helpompi valita kalastustilanteeseen sopivaksi, kun niitä on vähemmän. Ei siis tarvitse joen rannassa puntaroida itseään tukkoon, että olisikohan verenpunainen maha sopiva vai valitsenko sittenkin kermanvärisen, sillä pyytäväthän ne perhotkin. (Hmmm... vai pyytäisivätkö perhot vielä paremmin jos niihin lisättäisiin alapuolelle erilaista väriä kuin rungossa...)
Tuli myös mieleen, että eihän vanhassa "ongenkorkki"-värissäkään kaksivärisyys ole este pyytävyydelle. Näin siis "järkeilin" hyökätessäni maaliruiskun varteen. Uskoo ken tahtoo. Asiat voi asettaa oikeaan painoarvoonsa jos kerron, että olen varmaankin saanut Suomen toiseksi vähiten lohensukuisia kaloja. Sitä vähiten saanutta ei ole vielä löydetty.

Seuraava tekele oli sarjan ensimmäinen. Sillä sain titin Sirmasta elokuussa -98 ensimmäisellä reissullani Tenolle. Titti jäi reissun ainoaksi, ja teetätti siis ruhtinaalliseti töitä. Vain kahtena yönä oli "kunnon keli". Neljänä yönä oli niin paksu sumu, ettei rantoja näkynyt. Viikko vierähti siis tuskaillessa. Titti otti tähän pilvisellä säällä.

Muku

 

Kun olin tutustunut olosuhteisiin yhden reissun verran, päätin tehdä myös sumuiseen aamuun sopivan värin. Mustia vaappuja oli kyllä pakissa ja se ongenkorkkivärikin, mutta sumuisen maiseman värejä paremmin heijastelee seuraava tekele (ainakin toivon niin).

Siho
 

Tuli vuosi -99 ja elokuun tulvat ja sateet. Vesi nousi neljän päivän aikana Sirmassa 2,5 m parhaimmillaan 10 cm tunnissa. Tämä mitattiin. Vettä satoi koko ajan. Ja kun tuollainen erikoinen ilmiö tapahtuu (eli kun taas on "ihan pihalla"), niin eiköhän meikäläinen ollut paikalla. Onnistuin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla parilla omalla värillä saamaan titin ja jalan rajamailla olleet kalat (3 kpl) Kalkukosken alta ja Sirmasta. Toisessa vaapussa oli musta pää ja viininpunainen perä (vrt. Bridge). Se toinen on tässä alla. Muut onnistumisen tuoneet olivat perho, musta-hile ja puna-hile Nilsu.

Viku

Näyttää siis varovaisesti arvioiden siltä, että viininpunaisen, kuparin ja mustan yhdistelmät ovat toimivia loppukaudesta ja ainakin sateisella kelillä. Tämän vaikutelman olen erityisesti saanut 'Wanhat suomalaiset lohiperhot' -kirjasta, kun oikein tarkasti lukee rivien välitkin. Seuraavilla värillä en saanut pilvisellä tai sateisella kelillä kalaa.

 Muha

 

Muol

Seuraavilla väreillä ei ole vielä kalastettu kunnolla. Heinäkuun alku v. 2000 oli mainio säiden puolesta, mutta se vierähti perhoa heitellessä. Näiden testaaminen on siis tulevan kesän tehtäviä. Tämän esikuvana oli Sweep. Erotuksena vain vihreä poski.

Mu

Perinteinen musta-hopea (Mar Lodge, mutta vain yhdellä hopeaosalla)

Muho

Esikuvana Ackroyd. Tai Jock Scott. Molemmissa kelta-mustaa.

Muke

 

Tälle ei ole varsinaista esikuvaa perhoissa.

Olho

Vaalea Kalkkinen ja Green Highlander vaapuissakin muunneltuna.

Olke

terv: Antti

aaaaa

Paluu valintaan